Museojunamatkoja vuodesta 1991

PMR:n pääsivulle | Kesä 2008 ja tilausliikenne | Ohjeita matkustajille | Junaturvallisuus | yhdistyksen esittely ja yhteyshenkilöt | 1960-luvun liikenne | Porvoon radan historiaa | Ratatekniikkaa | Lättähattu Dm 7 | Suomalainen ja ruotsalainen lättä | Porvoon asemanseutu | Porvoon kaupunki

1960-luku oli vilkasta lättäaikaa Suomessa

Porvoon keskustan liikennepaikka 1962–1981

Kuvat © Arto Hellman

Jarmo Oksanen muistelee:

Porvoon radan henkilöliikenne 1960-luvulla

Sähköistyksen alussa 1960-luvun lopulla veturijunat katosivat Porvoon liikenteestä ja korvautuivat lättävuoroilla, joita niitäkin oli vähennetty. Sähköistyksen edettyä Riihimäelle asti siirryttiin tietenkin Hki-Ri junat ajamaan Sm-kalustolla ja Porvoon liikenne hoidettiin Riihimäestä päin. Tuossa vaiheessa ei enää ollut Porvoossa yöpyviä lätsyjä, vaan aamun ensimmäiset lähdöt saivat kalustonsa tyhjävaunuina Riihimäestä ajettavista junista. Samoin illan viimeisen junan jälkeen vaunut ajettiin Ke-Ri tyhjänä. 22.5.1977 alkaen liikenne supistui entisestään (ma-pe yksi aamulähtö Porvoosta, sen jälkeen käynti Nikkilässä; ma-su iltapäivällä yksi edestakainen vuoro Ke-Prv). Viimeinen juna ajettiin 30.5.1981.

1960-luvulla Porvoon radan liikenne oli laajimmillaan. Liitteenä on myös kopio ’Turistin’ aikataulusta nro 11, voimassaoloaika 1.12.1962-28.2.1963. Liikenteessä käytettiin pääosin Dm7-kalustoa, mutta yksi veturijunaparikin kulki arkipäivinä (ma-la). Liikennepaikkojen luku ei kylläkään enää ollut huipussaan, sillä niistä oli osa lakkautettu jo 1940-luvun lopulla (Koivula, Pyymaa ja Ylivekkoski ainakin olivat näitä manan majoille menneitä).

Liikennepaikoista oli miehitettyjä enää Talma, Martinkylä, Nikkilä, Hinthaara ja Porvoo. Aiemmin oli miehitys ollut myös Linnanpellossa ja Anttilassa. Jälkimmäinen näistä oli ollut peräti asema, jossa oli aikanaan vakinainen matkustajajunien kohtauskin.

Oheisen aikataulun voimassa ollessa Porvoossa yöpyi yksi lättä veto (V) + liite (L).
Maanantaista perjantaihin oli vaunukierto seuraava:

182 Prv-Ke V L V junaan 181A, L jäi Keravalle 182A:n tuloa odottamaan
181A Ke-Nlä V paluu j. 182A Ke
182A Nlä-Ke V saavuttua Ke liitevaunuun Hki puolelle kiinni, junaan 181
181 Hki-Ke V L L V lisää Keravalta
181 Ke-Prv V L L V paluu j. 186 Prv-Hki
184 Prv-Ke veturijuna
186 Prv-Hki V L L V junasta 181
183 Hki-Nlä V L V L L V V L L V Nikkilästä j. 116 Nlä-Hki
183 Nlä-Prv V L junaan 188
188 Prv-Ke V L junaan 185
185 Ke-Prv V L junaan 190
190 Prv-Ke V L V junaan 189B, L junaan 189
187 Ke-Prv veturijuna
189B Ke-Tlm V paluu j. 192A Tlm-Ke, L kiinni
189 Ke-Prv V L V junaan 192, L junaan 182
192 Prv-Ke V Ke:lla junasta 117 jäävään L L V osaan kiinni, edelleen junaan 122 Ke-Hki (122 Jp-Ke V L, Ke Hki V L V L L V)
117 Hki-Ke V L L V etummainen V junaan 191
191 Ke-Prv V junaan 194
194 Prv-Ke V Ke:lla vaihtoi paikkaa 193 etumm. V:n kanssa, edelleen Hki
194 Ke-Hki V L L V
193 Hki-Ke V L L V etumm. V Prv, peräpää+194 V = 194 Ke-Hki
193 Ke-Prv V junaan 182

Lauantaisin liikenne oli 183:n Prv tuloon asti sama jatkuen

188A Prv-Ke V L junaan 189
185A Hki-Prv veturijuna
190 Prv-Hki veturijuna
187 Ke-Prv veturijuna
189 Ke-Prv V L jatko kuten ma-pe, paitsi että yöpyvät V L su junaan 186

Sunnuntaisin (talvikaudella lokakuu-toukokuu)

186 Prv-Hki V L
183 Hki-Nlä V L V L L V V L L V Nikkilästä j. 116 Nlä-Hki
183 Nlä-Prv V L junaan 188
188 Prv-Ke V L junaan 185
185 Ke-Prv V L junaan 190B
190B Prv-Ke V L junaan 189
189 Ke-Prv V L V junaan 192, L junaan 182
192 Prv-Hki V L
117 Hki-Ke V L L V etummainen V L junaan 191
191 Ke-Prv V junaan 194, L junaan 182 ma
194 Prv-Ke V Ke:lla vaihtoi paikkaa 193 etumm. V:n kanssa, edelleen Hki
194 Ke-Hki V L L V
193 Hki-Ke V L L V etumm. V Prv, peräpää+194 V = 194 Ke-Hki
193 Ke-Prv V junaan 182

Kesäaikaan oli hieman poikkeava kierto: 185 oli veturijuna, paluu 190A Prv-Hki. V L junasta 188 jäi Ke ja siihen lisättiin Helsingistä tulleesta toinen pari. Tämä V L L V ajoi sitten junan 189A Ke n. 18.20 – Prv n. 19.05 / 192 Prv-Hki.

Veturijunakierto oli seuraava:
ma-la

H107 Hki 15.35 – Ke 16.30 (vaunut Ke asetteluraiteelle)
H187 Ke 16.57- Prv 17.58 (vaunut junasta 217), vaunut jäivät Prv yöksi (la 187 = ma 184)
T1192 Prv-Psl Porvoosta n. klo 19.30
T1191 Psl-Prv Pasilasta n. klo 1.10
H184 Prv 6.27 – Ke 7.32 (vaunut junan 208 perään)
H112 Ke 8.00 – Hki 8.45 (vaunut Ke asettelusta)

lauantaisin lisäksi

H185A Hki 13.15 – Prv 15.20
H190 Prv 16.02 – Hki 17.36

Veturina oli 1961 Tk3, yleisimmin nrot 897-899, mutta myös 893-896 silloin tällöin. Vuonna 1962 siirrettiin Tampereelta Hv4 vetureita Pasilaan, nro 742 ensin, sitten 743 ja seuraavaksi vielä 744 ja 745, kun ensimmäisten kattila-aika umpeutui.
Vuodesta 1964 ruvettiin käyttämään Pasilan Vv15 -sarjan vetureita 1978, 1979 jne.

J.O.

Päivitetty 3.8.2007

Sivun alkuun

PMR:n kotisivulle